I'm under the gun again

Lue se kirja ja pura se risti,
elämän suola on bluesi ja twisti. 

Akateemisen jengimme seikkailut ovat moninaiset. Me puhutaan syvällisiä ja istutaan iltaa tunnista toiseen eikä koskaan kyllästytä, sillä me ollaan kauneimpia ja viisaimpia mitä sukupolvemme on koskaan saanut aikaan.

 

Kokovartaloturbaani

Minulle on sadellut sadoittain kyselyitä teiltä tuhansilta nasuttajilta, miten saisi moderniin asukokonaisuuteen hauskan etnisen viban. Olisi ollut liian mainstream vastata suoraan näin suoraan kysymykseen joten olkaa hyvä,
Nasututorial #1
I Opas valaistukseen
Nixi-Nasu 001

Miten saada etniseen asukokonaisuuteen moderni viba?

On todella vanha juttu laittaa pelkkä turbaani päähän. Tylsää. Turvallista. Tavallista. Nyt on aika kääriytyä kokonaan huiveihin, ajattelematta lainkaan lööppien kirkkaankeltaisina hehkuvia povauksia tulevista pakkasista. Todellinen fashionista ei anna materiaalisen ulottuvuuden asettua tyylikkyyden auransa tielle. Tiennäyttäjänä ja soihdunkantajana on tehtävä tiettyjä uhrauksia. Paleltumista mustat ja tippumispisteessä olevat varpaannysät on pieni hinta siitä että voi olla uuden ajan Jacqueline Kennedy Onassis.

On kuitenkin aloitettava alusta ja pohjustettava suuri vaatevallankumous tutulla perustalla.

1. Tee nuttura. Kyseenalaista kronologisen tarinankerronnan diktatuuri.

2. Kääri pääsi ja vartalosi kankaisiin. Oivalla, että turbaaninkäärimistutoriaalit on vain lahjattomia varten. Mitä enemmän "turbaanisi" näyttää lihapiirakan ja ydinlaskeuman rakkauslapselta, sen parempi.

3. Laita lenkkarit jalkaan.

Voilá! Nyt olet valmis syöksymään ulos loskaan ja tuuleen vastaanottamaan kanssaeläjien tukahtuneet ihastuksenhuudahdukset ja pitkät, väräjävät kateudenhuokaukset. Jotka ovat tämän pyyteettömän kansakunnan kiintotähtenä olemisen paras anti.

Life is a bitch, so am I

Menneellä viikolla elämän ilot ja surut ja kaipuu limittyivät yhdeksi kimmeltäväksi hopeasäikeeksi, joka liitti lopulta kohtaloni yhteen ihanaisen Siirin kanssa. Jälleennäkeminen toi kyyneleet silmiimme, mutta kun saatoimme taas nähdä eteemme, jalkauduimme kauniin synnyinkaupunkimme undergroundiin kuin BBC galapagossaarille: dokumentaarimielellä, avoimina mutta silti mystisinä urbaanin kauneden tulkkeina.

Luonnollisestikaan en voi paljastaa kahvihetkemme sijaintia, sillä tällöin joku muukin saattaisi saada vihiä ihanasta, tunnelmallisesta pikku vintagepesästä ja paikka ei olisi enää underground.
Loppuun vielä 10 faktaa minusta:

1. Voisin elää loppuelämäni syömällä pelkkiä satsumoita. Nam!
2. Soitan ihmisen sielua kuin banjoa
3. Mulla on 11 lasinalusta ja 4 lasia
4. Enpä taida jaksaa keksiä enempää faktoja!! Näkemiin siis, nasuttajat: Missä on sinun salainen piilopaikkasi keskellä kaupunkia?

Shine bright like a diamond

Olemme Päivä Nasussa, kuten ehkä huomasittekin, syksyn, kuoleman ja kaiken loppumisen innoittamina siirtyneet hetkeksi henkevän taiteellisuuden pariin. Mutta ei hätää muodin ystävät! Välissä meillä on toki aina aikaa syvien huokauksien ja syvällisten taidevalokuvaprojektiemme välissä keskittyä siihen mikä maailmaa pyörittää: Muotiin, kauneuteen ja lifestyleen.

Tämän syksyn ehdoton trendi on ollut kiilto, kimallus ja säihke. Perustallaaja voi laittaa luomi- ja muihinkin vakoihinsa aavistuksen glitteriä tuomaan juhlan tuntua arkeen. Todellinen muodintuntija kuitenkin suuntaa tiensä kirpputorille ja etsii käsiinsä American Apparellin avaruustakin. Projektia ei saa tietenkään jättää puolitiehen, vaan jo samana iltana on vähän hikoiltava ja otettava kuvia kiiltävästä naamasta ja säihkyvästä takista epäedustavassa valossa solun lattiantasossa keskellä yötä, sillä siinä on sitä tunnelmaa. Aikaa ei saa hukata, vaan on elettävä hetkessä. Carpe Diem!
Muutenkin liian siloiteltu meininki ja lavastetut kuvat ovat jo niin vanha juttu. Ole rohkeasti oma (ruma) itsesi! Postaa instagram täyteen salamalla otettuja valokuvia kiiltävistä naamoista keskeltä yötä. (Jos et uskalla, nauti hieman alkoholia [tietenkin punaviiniä] ja tee tämä sitten.) Johan katu-uskottavuutta ropisee kun olet yksinkertaisesti liian c00l välittämään, meneekö jonkun päivä pialle ja aamukahvit väärään kurkkuun kun instafeediä koristaa kahdeksan epäilyttävää kuvaa naamastasi edelliseltä yöltä.
Yöllähän tunnetusti taiteilijasielut ovat eniten elossa.
Pöllön huhuilu ja viileä tuuli.
Seikkailu.
Katulamppujen valot.
Sinä,
minä,
me.

Nyt on näemmä taas aika lähteä muusieni kanssa yöhön ja jatkaa runojen kirjoitusta lukuisille rakastajilleni.

Rakkaat nasuttajat, onko teillä instagramia?♥

Marraskuu

marraskuun kohme ja me
kedon kauneimpia kukkia
anna anteeksi jos puhkean anna anteeksi jos
en

Hiljaisuus ympärillämme

En kirjoita alkua. Se on viimeinen asia. Uin syvällä suossa josta kohoaa paperista tehty colosseum ja sanot meneväsi kuvaamaan Pasilaa täysharmaissa.

Kansallisaarteeni

Vaikka kuinka yritänkin pitää yllä mystistä eroottis-intellektuellia imagoani, silloin tällöin ajatukseni lipsahtavat ja kieleni alkaa vikuroida. Tällöin suustani ryöppyää sanoja, joiden perusteella joku voisi luokitella minut ryönäisen kikkelipyllyn kategoriaan, joka tulvii pierunhajua, leivänmuruja väärissä paikoissa ja raakaa laiskuutta. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Todellisuudessa olen suuri taiteilija. Niin suuri, että olen jo alkanut kerätä aineistoa omasta elämästäni sen päivän varalle, kun joku historioitsija alkaa kirjoittaa elämäkertaa minusta. Säilytän joka ikisen aikaansaannokseni, johon vielä joskus tulen suhertamaan nimikirjoituksia ja joiden tarinaa voin valottaa tarkoin varjelluissa lehdistötilaisuuksissa. Olette onnekkaita, arvoisat nasuttajat: arkistojen kätköt aukeavat tänään hetkeksi.
Joku voisi väittää, että kuvissani ei ole mitään punaista lankaa, ei merkitystä ja hyvin mitättömät määrät taiteellista arvoa. Tämän väitteen julkituoja on jälleen väärässä.

Even if you were upside down, I'd be beside you

Näin kuinka suutelitte toisianne, ensin otsalle ja sitten ranskalaisittain ja mä olin kuin maailman viimeinen ruusun terälehti maahan mädänneenä.
Sinä kesänä yöt oli valkoisia, me reilattiin ja skeitattiin ja poltettiin ja ehkä myös vähän juotiin heh

se tapa jolla puhut mulle, kuin hukkuva anelisi

Pelokkaat unet ovat loputonta humalaa ja meidän hengitys höyryää kun juostaan junanraiteiden yli ja huudetaan

Jeesus Maaria Oxygenoli paradigma rivo retku häpykarva kengänkiilloke teiniselibaatti

olkaa kilttejä tulkaa takaisin

unissani näen väkivallan kuvia. Hakataan toisemme melkein hengiltä ja välillä itketään kun verilimaa on joka paikassa mut desinfiointiainetta ei missään

Pieksen sut perunanuijalla, beibi

haarukka jää pystyyn sun vasempaan pakaraan

siitäs sait

Music is the air I breathe

Syksyllä kun lehdet tippuvat puista ja muuttolinnut lähtevät kohti etelää ja minä kävelen omenatarhassa poimien maahan tippuneita punaposkisia hedelmiä ja villasukat jalassa toivotan linnuille vilkuttaen hyvää matkaa, on ihana tunnelmoida syksyisellä musiikilla.
Jokaiseen tunnelmaan löytyy biisi. Kun olen surullinen, kuuntelen kappaleita joita ex-poikaystäväni minulle soitti hiljaisina iltoina ja vaivun itsesäälin, pateettisuuden ja rään sydäntämusertavien, mutta todella itsenäisten ja todellakin ylipäässeiden huokausten valtaan että siitä saisi todella tunnelmallisen mustavalkoifilmille kuvatun sarjan jossa tuijottelisin pitkässä mekossa (kirpparilta) kuolleiden oksien välissä suuret silmät hennosti kyynelistä kiiltävänä.
Kun olen iloinen, kuuntelen musiikkia joka saa minut tanssimaan. En tiedä mitään parempaa kuin kappale joka saa minut pomppimaan sängyllä ja heiluttamaan käsiäni sulavasti kuin Isadora Duncan.
En voisi elää ilman musiikkia.

Myös blogin kirjoittamiselle on onneksi löytynyt inspiroiva kappale! Päiväni on kulunut rauhallisen kotoisissa tunnelmissa teetä juoden, kuvanveiston projektia suoritellen ja tietenkin kuunnellen hyvää musiikkia

.

Mikä kappale kuvaa teidän päiväänne, ihanaiset Nasuttajat?♥

It was just you and me, this morning

Arkkitehtuurin opiskelijoilla on yksi verrattain omituinen ominaisuus. He heräävät joka aamu kokomustassa, tyyliä, henkevyyttä ja karismaa huokuvassa asukokonaisuudessa, vaikka edellisenä iltana he olisivatkin kaatuneet sänkyyn punaviininmaisteluiden jälkeen valkeassa (nykyisin tummanpunaisessa) paidassa ja pieruverkkareissa kirpparilta hankitussa, tunnearvoa ja tuuletusaukkoja, sekä mielenkiintoisia leikkauksia omaavassa alaosa-ratkaisussa.

Niin minäkin heräsin valmiiksipedatun peiton päältä tänä aamuna, venyttelin hieman siroja raajojani aamu-auringossa joka tulvi ikkunasta lämpöisenä ja hellänä. Uusi aamu voisi alkaa raparperiteen voimin, ja olin jälleen enemmän kuin valmis väriopin kurssin tuomiin haasteisiin!

Kukaanhan ei onneksi oikeasti huomaa sellaista seikkaa että ihanainen Marimekon kuppini oli kuvauksissa täysin tyhjä, joten näinollen pystyin ottamaan mahtavia ja henkeäsalpaavia kuvia siitä Finlaysonin lakanan päällä. Suomalainen design, kiinalainen halpatyövoima ja ammattimainen valokuvaus paiskaavat tässä reilusti kättä silmienne edessä.

Pitsipaita, taiteilijahousut, sukat ja silmälasit: Antoni Gaudi ja Le Corbusier

Todellisuudessa herään viimetipassa, enkä siksi ehdi todellakaan keittää vettä teetä varten juostessani ilman housuja pitkin poikin kämppää ehtiäkseni ajoissa rutitylsälle estetiikanluennolle, jota pitää luennoitsija, joka ei osaa saattaa lauseita loppuun saati kykene minkäänlaiseen konkretiaan kertoessaan Immanuel Kantin myrskyisästä sielunelämästä vaikka aiheen pitäisi olla nykytaide. Mutta onneksi kukaan ei jaksa lukea näin paljoa tekstiä varsinkaan näin postauksen lopusta vaan jäätte ihastelemaan esteettisesti aseteltuja julisteitani huokaillen syvään. Kumpa minäkin osaisin kohdistaa sinitarran seinälle tuollaisella varmuudella ja vakaudella.
Se taito on suotu vain harvoille.

Inspiroivaa päivää kaikki nasuttajat, asteikolla 99-100, kuinka ihana teidän aamunne oli?♥

Suru

Kolmesta bloggaajasta minä olen se, joka ei ole vielä kirjoittanut kertaakaan. Tämä on ollut tietoinen päätös. Olen pohjimmiltani aika cool tyyppi, eikä mikään ole niin epäcoolia kuin liiallinen innostuksen osoittaminen. Epämielenkiinto on uusi musta. Tavoittelen koko astraalisella olemuksellani Korkeasaaren kissaeläimet -tasoista apatiaa.

Nyt on kuitenkin tullut aika rikkoa blogihiljaisuus. Teen tämän kertoakseni surullisen, suorastaan traagisen tarinan omasta elämästäni. Elämäni ylipäätään muistuttaa fiktiivistä kertomusta, lähinnä ehkä jotain ei-länsimaista, avantgardistista mustavalkoelokuvaa.

Eräänä aamuna heräsin aikaisin aamulla, koska edessä oli pitkä päivä täynnä Graafista Suunnittelua. Opiskelen nähkääs Graafista Suunnittelua. Aloitin aamuni ciabattalla, jonka päälle asettelin avokadotahnaa.

Ja kuten kenellä tahansa Graafisella Suunnittelijalla, 90% ruokavaliostani koostuu kahvista. Itse valmistan eliksiirini ainoastaan pressopannulla, sillä vain niin voin taata sen olevan parasta mahdollista laatua. Suodatinkahvia juovat vain ne, jotka eivät tiedä paremmasta. 

Kurotin siis käteni tiskikaappiin, tartuin rakkaaseen pressopannuuni ja

otteeni

lipesi.

Elämäni dramaattisista käänteistä tämän on pakko olla se kaikkein pahin. Voitteko kuvitella? Hetkeen en pystynyt järkytykseltäni ajattelemaan mitään. Kun lopulta käsitin tilanteen järkyttävyyden, tunsin sieluni murenevan. En voisikaan nauttia suurta design-kupillista reilun kaupan luomukahvia, jonka kahvipavunviljelijä on itse omin käsin soutanut Etelä-Amerikan rannikolta Suomeen ja jauhanut paikan päällä. (Joku on joskus saattanut nähdä minut ostamassa Kulta Katriinaa, mutta ymmärtäkää, että kyseinen teko on ollut täysin ironinen.) En voisi lorauttaa siihen tarkkaan mitattua määrää luomusoijamaitoa. Oliko elämällä enää edes merkitystä?

Tästä on kulunut jo jonkin aikaa, mutten vieläkään ole päässyt yli surusta. Vasta eilen sain hankittua uuden pressopannun rakkaani tilalle. Olen alkanut rakentaa uutta suhdetta edellisen raunioille. Se on raskasta, mutta etenen päivä kerrallaan. Jokainen aamu tuntuu kuitenkin vähän helpommalta.

Tässä vielä kuva hautajaisasustani. Kaikki, second hand.

Tiedän millainen on ihminen

Mul on ufopaita. En tarvii enää ikinä foliohattuja.

Me ei olla niin kuin muut

Tervehdys, te muotimaailmasta kiinnostuneet. Olette kerrankin oikeassa osoitteessa, mikäli epävarmuus kalvaa sydämiänne. Nykypäivänä on vaikeaa löytää blogia, jonka kirjoittajat oikeasti tietävät mitä tekevät, ja ennen kaikkea, kulkevat vastavirtaan.
Me taideopiskelijat olemme jo vuosia harjoittaneet massan ja mainstreamin väistelyä. Olemme jalostaneet elämämme taiteenlajiksi, ja viimein tekin saatte viisaudestamme oman osanne. Mutta mennäänpä alkuviikkoon!
Ihanainen Siiri ja minä kävimme vanhassa opinahjossamme katsastamassa meininkejä. Koulurakennuksemmehan on valon ja valkeuden tyylikäs mekka, minkä takia Siirin päivän kostyymi pääsi kauniisti oikeuksiinsa. Kaulahuivi ja nuttura: Stella McCartney.

Minä itse solmin kengännauhani Vietnamilaisittain 11-kulmaisille kierreruseteille. Taitoa täytyy harjoittaa useita kuukausia, ja täytyy sanoa että lopputulos kruunaa koko asun! Tuskin maltoin keskittyä vegaaniseen lounaaseen, jota kävimme myöhemmin syöpöttelemässä.

Loppuun selfie. Matkallani Turkuun asunani toimi juna.